Riuttamäen tilan kuivaava siilo
Riuttamäen tila Huittisissa oli Suomessa ensimmäinen, jossa otettiin käyttöön Antin kuivaava siilo. Juho Riuttamäki luotsaa neljästä tilasta koostuvaa kokonaisuutta.
Lue lisääPirkolassa ollaan tyytyväisiä Antin pakettikuivaamon käytännön toimivuuteen ja loistavaan kuivaustehoon. Enää ei tarvitse olla niin tarkkana puintiajankohdan suhteen. Antin kuivuri hoitaa homman, vaikka vilja olisi hiukan kosteampaakin.
Pirkolan Tila Oy on veljesten Tomi ja Juha Pirkolan sekä heidän puolisoidensa Anniinan ja Lean maatila Pyhäjoen Yppäristä. Sianlihantuotantoon erikoistuneella tilalla on 3590 lihasikapaikkaa. Porsaat kasvavat pääosin oman tilan viljalla. Ohraa, vehnää ja kauraa viljellään 430 hehtaarin hiekkamultaisilla pelloilla.
Tilaa on viime vuosina kehitetty määrätietoisesti. Yksi suurimmista investointikohteista on ollut kuivauskapasiteetti. Uuden kuivurin hankintaan päädyttiin, koska vuosituhannen alusta palvellut Antin Stand Alone oli käynyt pieneksi ja vanhaksi. Kokemukset vanhasta olivat olleet sen verran myönteisiä, että uusi kuivuri päätettiin hankkia Antti-Teollisuudelta.
“Olin kuullut muilta isänniltä, että Antin nykykuivurit ovat toimivia ja tehokkaita. Siinä mielessä päätös oli helppo. Päädyimme pakettikuivaamoon eli halusimme sijoittaa kuivurin säältä suojaan katon alle. Ympärille sai pieniä siiloja, joihin on kätevä varastoida tilan omia siemeniä”, sanoo Tomi Pirkola.

Uuden kuivurin lämmönlähteenä toimii Antin biouuni, jolle syötetään haketta oman tilan metsistä. Verrattuna vanhaan öljyuuniin hakelämmitys on osoittautunut merkittävästi taloudellisemmaksi. Lisää vauhtia ja tehokkuutta kuivausprosessiin tuo viereen sijoitettu kuivaava siilo, johon kuivattu vilja siirretään jäähtymään. Ensimmäisenä syksynä kuivattiin yli 2,5 miljoonaa kiloa viljaa, josta osa oli peräisin naapuritilalta.
”Olen erittäin tyytyväinen Antin kuivaustekniikan toimintavarmuuteen ja tehokkuuteen. Antin edustaja teki siilokartaston ja ohjelmoinnin. Sitten laitettiin kuivaaja päälle ja alettiin kuivata. Tehon myötä kuivauskapasiteetti kasvoi roimasti. Nyt ei ole niin tarkkaa puinnin ajankohdan suhteen. Antin kuivuri hoitaa homman, vaikka sato olisi hiukan kosteampaakin.”



Myös kokemukset Ultima-ohjausjärjestelmästä ovat Pirkolassa myönteiset. Viljan voi jättää huoletta yöksi kuivumaan, automatiikka hoitaa erien vaihdot.
”Ennen ensi syksyä meillä on tarkoituksena hankkia Ultiman lisätoiminto, siilokirjanpito. Tällöin järjestelmä näyttää, mitä lajiketta ja paljonko meillä on kussakin siilossa. Nykytekniikka helpottaa viljelijän elämää monin tavoin.”

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä oman alueesi myyntipäällikköön, niin keskustellaan lisää juuri sinun tilallesi parhaiten sopivasta ratkaisusta.
Riuttamäen tila Huittisissa oli Suomessa ensimmäinen, jossa otettiin käyttöön Antin kuivaava siilo. Juho Riuttamäki luotsaa neljästä tilasta koostuvaa kokonaisuutta.
Lue lisääLukkarin Maatilalla investoitiin uuteen Antti-pakettikuivaamoon ja Ultima-ohjausjärjestelmään jo vuosikymmenen vaihteessa. Käyttökokemukset useamman vuoden ajalta ovat myönteisiä. Uusi tehokas kuivaamo ja toimiva automaatio ovat muuttaneet sadonkorjuuajan luonteen kokonaan toiseksi. Yövalvomiset viljankuivauksen takia ovat jääneet historiaan.
Lue lisääTrans Farm Oy viljelyttää ja jalostaa kuminaa sekä hamppua. Vuonna 2021 yritys investoi kokonaiseen siemenen käsittelylinjastoon Oitin tehtaalleen.
Lue lisää